fbpx

Makaan luokan lattialla. Ylläni kieppuu värillinen kangas ja korviin kuuluu minulle uusi, jollain tapaa todella onnellinen musiikki – sekoitus karusellia ja klassista. Poskelleni vierii kyynel. Siinä hetkessä olen täydellisen rauhallinen ja turvassa: ympärilläni on ryhmä samalla tavalla tuntevia ja läsnäolevia ihmisiä. 

On koulutuksemme viimeinen päivä.

Hetki oli maaginen. Se oli osa opinnäytetyökokonaisuutta, jossa eräs ryhmistä veti meille läsnäoloharjoituksen. Harjoitukseen oli yhdistetty useita aisteja ruokkivia tekijöitä, joiden avulla harjoitus nousi yhdeksi vuoden tärkeimmistä kokemuksista. 

Siinä hetkessä olin täydellisen läsnä, tyyni, onnellinen.

Mikä musta tuli?

Valmistuin elokuun alussa. Vuoden kestäneet opinnot ovat ohi ja olen edelleen tosi harmissani. En olisi halunnut valmistua koskaan. Viime vuosi oli melkoinen pyllynreikävuosi, mutta opinnot tekivät siitä niin paljon paremman.  Koulu oli ihan paras koulu, jota olen koskaan käynyt. Opettajat todellisia asiantuntijoita ja he aidosti välittivät meistä.

Nyt olen siis positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen osaaja.

Minulle esitettiin syksyllä kysymys: “Mitä olet oppinut ja mikä siinä koulutuksessa on oikein niin mullistavaa?” Silloin en tiennyt mitä vastaisin, enkä oikein tiedä vieläkään. Miten voi tiiviisti kertoa opinnoista, joiden sisältö on yhtä aikaa tieteellisesti tutkittua ja maailmaa syleilevää. Yhteiskunnallisia ajatuksia herättävää ja omaan mieleen sukeltavaa. Opinnoista, joiden merkitys kirkastuu omassa elämässä päivittäin ja josta saatuja ajatuksia hyödyntämällä koulutyöhön löytyy täysin uusi syvyys?

Mahdoton tehtävä

Koska haluan jakaa tietoa koulutuksesta (koska kaikki ihmiset ansaitsisivat sen), haluan kuitenkin yrittää. Sellaisena tiukkana faktana kerron seuraavaa: lähiopetusta kerran kuussa kaksi päivää kerrallaan. Päivät sijoittuvat viikonloppuun. Lähipäivissä tietoa ja tekemistä: luentoja, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Itsenäistä työskentelyä lähijaksojen välissä. Syventävä lopputyö. 

Ja siinähän se nyt oli: muutama hassu rivi. Ja kuitenkaan nuo rivit eivät kerro mitään. 

Miksi koulutus mullisti amisopen maailman? 

Asiallinen ja selkeä infopaketti koulutuksesta löytyy Positiivisen oppimisen tiimin blogikirjoituksesta “Hyvällä rakennetaan parempaa tulevaisuuden maailmaa” . Käy lukemassa, keskity tuntemaan ja pohtimaan, mitä ajatuksia kirjoitus sinussa nostaa esiin. 

Minussa lukukokemus herätti paljon ajatuksia. Koulutus mullisti ajatteluni. 

Olen sellainen ihan tavallinen amisope, joka saa työkseen ohjata nuoria. Kuulostaa niin kovin kliseiselle, mutta tämä koulutus muutti syvällisesti tapaani olla ope. Perinteinen amisope liputtaa nyt täysillä positiivisen pedagogiikan puolesta. Ja tiedän, että en ole yksin mielipiteeni kanssa. 

Amisopen ajatus 1: tunteilla on oikeus olla

Positiivinen psykologia ei ole negatiivisuuden kieltämistä. Se ei ole kivoissa viboissa rallattelua ja huolten, haasteiden ja murheiden kieltämistä. Tunne on tunne ja sillä on oikeus olla ja tulla kuulluksi. Myös niillä tunteilla, jotka herättävät vähän synkempiä fiiliksiä.

Tämä oli suurin oppini. 

Annan itselleni luvan olla. Olla minä. Olla tunteva. Saan tuntea kaikki tunteeni. Ne eivät ole oikeita tai vääriä. Positiivisia tai negatiivisia. Sallittuja tai kiellettyjä. Tunnetta ei tarvitse itse asiassa edes luokitella. Ratkaisevaa on vain se, miten suhtaudutaan. Miten tulkitaan tunteiden herättämiä ajatuksia ja miten ollaan läsnä hetkessä. 

Tiesitkö sinä, että tunne kestää vain 90 sekuntia?

Tuon 1 ½ minuutin jälkeen on oma valintasi, annatko tunteelle vallan vai annatko sen mennä. Minä opin katsomaan tunteitani sallivammin, lempeämmin ja myötätunnolla. Opin laittamaan käden rintakehälle ja lohduttamaan itseäni vaikealla hetkellä. 

Erityisesti tätä taitoa tarvittiin keväällä 2020. Linkki vie keväällä kirjoittamaani blogijuttuun, jossa kerron, miten hyödyin koulutuksesta, kun suru vyöryi yli ja korona muutti maailman.

Amisopen ajatus 2: elä niin kuin opetat

Mutta miksi kerron vain itsestäni? Eikö Positiivisen kasvatuksen tiimin blogikirjoitus keskittynyt siihen, kuinka kasvattaja voi positiivisen pedagogiikan keinoin vaikuttaa lapsiin, nuoriin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan? Onko yksittäisen amisopen kokemus tunteidensa oikeudesta oleellista informaatiota? 

Puhe oli yhteiskunnallisesta muutoksesta ja nyt koko kirjoitus käpertyy yksilön tunteiden ympärille. 

Mutta hitto: yksittäisen open tuntemuksilla on vaikutusta. Koulutus aukaisi silmäni sille, kuinka merkityksellistä oma toimintani luokassa on. Se miten olen, toimii tienviittana luokan tunneilmapiirille. Jos huulet kiukusta kireänä yritän rauhoittaa luokkaa rentoutumaan tai posket punaisina kehotan oppilaita olemaan läsnä hetkessä, ovat sanani täysin turhia.

Ensin on opeteltava itse. Vasta sitten voi siirtää osaamista eteenpäin.

Ei muuten ole aina helppoa. Siis se oma opettelu. Olisi ollut niin paljon miellyttävämpää saada tehtäväksi kirjaessee tai nippu monisteita. Nyt meidät laitettiin tekemään harjoituksia ensin itse. Ei saanut vain kuunnella, vaan me laitoimme omat pikku kätösemme syvälle hyvinvointitaitoihin. Yksin ei tarvinnut kädet savessa tarpoa, saimme todella ansiokasta opastusta, runsaita eväitä ja osaavaa ohjausta.

Meille annettiin vinkkejä ja neuvoja. 

Kaikki 23 koulutuksessa ollutta kanssaopiskelijaa muuten kulkivat tämän hyvinvointitaitojen reitin alusta loppuun.  Elokuussa luokan lattialla makasi tismalleen sama määrä ihmisiä kuin avausviikonlopussa oli läsnä. Kukaan ei keskeyttänyt. Kukaan ei jättänyt omia harjoituksia tekemättä.

Aika poikkeuksellista – aikuiskoulutus, jossa kaikki olivat mukana loppuun saakka. 

Amisopen ajatus 3: minullakin on unelma

Jokaisella on halu tulla nähdyksi. Jokaisella on tarve olla osa yhteisöä. Jokaisella on oikeus tuntea omat vahvuutensa. Koulu on paikka, jonka läpi jokainen suomalainen lapsi kulkee. 

Viimeisenä opiskelupäivänä yksi kouluttajistamme piti koskettavan puheen, jossa hän käytti tuttua ilmaisua: “Minulla on unelma…” Hän kertoi, kuinka hänellä on unelma muuttaa oman kotikaupunkinsa koulut kaikkien lasten hyvinvointia tukeviksi. Kasvua tukeviksi. Hyvää ja merkityksellistä elämää tukeviksi.

Jaan saman unelman.

Haluan olla mukana rakentamassa koulumaailmaa, jossa lapset saavat löytää omat vahvuutensa. Minullakin on unelma olla opena koulussa, jossa turvallinen ilmapiiri tukee oppimista ja nuoret ymmärtävät olevansa hienoja tyyppejä, joilla on mahdollisuus kasvaa . Heidän asennettaan tuetaan ja sitkeys sekä sinnikkyys ovat kantavia arvoja.  

Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen koulutus ei ole positiivisen pedagogiikan temppukoulu. Se ei ole yksi niistä koulutuksista, josta saat mukaasi nipun monisteita “pärjäile näillä” -kehoitteen saattelemana. Koulutus pistää sinut itsesi ensin töihin. Tämän intervention jälkeen oivallat, mistä oikeastaan on kyse ja askel askeleelta voit olla mukana rakentamassa unelmiesi koulua. Sellaista koulua, jossa kaikkien on hyvä olla. Lasten, nuorten ja aikuisten. Oppijoiden ja opettajien. 

Ryhmä kertoo

Meillä oli loistava porukka. Vertaisoppiminen oli sellainen valtava, lämmin hyökyaalto, jolla sai surffata. Aalto vei pois arjesta ja lähipäivät rentouttivat mieltä ja hoitivat sydäntä. Me juteltiin syvällisiä ja vähemmän syvällisiä. Itkettiin ja naurettiin. Välillä meinasi pissat tulla pöksyyn, kun oli niin hiton hauskaa. Elän koulussa saaduilla nauruhepuleilla varmaan sataviiskytvuotiaaksi.

Haastattelin muutamia opiskeluryhmäni jäseniä. Toivoin heidän kertovan omia näkemyksiään, miten he kokivat koulutuksen ja mitä he saivat siitä. Sitaatit ovat suoria lainauksia ope- ja kouluttajakollegoiden puheenvuoroista. Myös kuvissa olevat sitaatit ovat heidän sanojaan.

“Sain keinoja pohtia vaikeitakin asioita: se ymmärrys, että elämä tapahtuu ja välillä se on ihan hirvittävän haastavaa. Ei vain oppilailla, vaan myös opettajalla. Opettajalla on mahdollisuus omalla esimerkillään ja koulutuksesta saaduilla työkaluilla vahvistaa oppilaiden resilienssiä.”

Opettajuus on monimutkainen juttu: jokainen opettaja haluaa varmasti antaa eväitä oppimiseen, olla läsnä ja uskoa jokaisessa oppilaassa olevaan mahdollisuuteen. Arki saattaa kuitenkin heittää eteen luokallisen levottomia oppilaita tai yksittäisen oppilaan, joka on kohdannut jotain äärimmäisen vaikeaa. 

Jostain on löydyttävä taitoja vahvistaa lasten ja nuorten kykyä pärjätä, kasvaa ja kehittyä. Oppia ja olla osa maailmaa.

Vuoden aikana käydyt keskustelut kertovat siitä, kuinka tinkimätön on opettajan halu tehdä työtään, siten että oppiminen mahdollistuu ja että koulussa on hyvä olla. Kaikilla oli tarve tehdä tosi paljon sen eteen, että lapset sekä nuoret voisivat paremmin. 

“Kun valmistuin opeksi, ei koulutuksessa käyty läpi näitä asioita. Ne ovat niin uusia juttuja kuitenkin. Jokaisen viikonlopun jälkeen vein jotain käytäntöön. On ollut ihan mieletöntä huomata, kuinka hyvinvointitaitoja voi opettaa.”

“Monipuolinen koulutus, joka ei ole vain pinkka konsteja, joita toteuttaa. Kun on itse kokenut ensin hyvinvointitaitojen merkityksen, on niitä aivan eri ottaa käyttöön työssä.”

Voi hitto, että me tosiaankin juteltiin. Kaikissa keskusteluissa nousi esiin se valtava ilo ja innostus, jolla opittuja asioita vietiin suoraan käytäntöön. Yksi oli kokeillut yhtä ja toinen toista: tietoa jaettiin, asioista puhuttiin ja usein kokeiluja vielä jalostettiin yhdessä. 

Open reppu voi olla välillä tosi tyhjä. Koulutuksen yksi lahja olikin huomata, että yksin ei tarvitse jaksaa. Ryhmä oli kuin turvaverkko, josta ei onneksi ole tarvinnut luopua. Jatkamme edelleen työskentelyä yhdessä: onnistuneita kokeiluja jaetaan edelleen toisille.

“Yksin olisin voinut lukea asioita kirjoista. Yhdessä pääsimme niin paljon syvemmälle.”

“Ryhmän yhteistyö jatkuu ja kehitämme edelleen yhdessä – nyt työn alla on hyvinvoinnin vuosikello. Ryhmä oli muutenkin todella suuri voimavara: lämminhenkinen. Jaoimme toisillemme paljon. Keskustelut herättivät ajattelua sekä tukivat omaa kasvua”

Vaikka koulutuksessa käydään läpi hyvin henkilökohtaista suoritusta – tutustutaan omiin tunteisiin, vahvuuksiin, omaan elämään ylipäätään – ryhmän merkitys oli ihan äärimmäisen tärkeä. Sen turvallinen ilmapiiri antoi mahdollisuuden keskustella myös kipeistä kysymyksistä. Meidän ryhmässä oli yksinkertaisesti hyvä olla. 

“Vuorovaikutustaidot nousevat ensimmäisenä mieleen: toisen kohtaaminen, näkeminen ja nähdyksi tuleminen. Koulussa ja kaikkialla muuallakin. Koulutuksesta saadut eväät antavat voimaa myös omaan elämään.”

Loppusanat

Luulin, että en osaisi kuvailla koulutusta tai kertoa siitä, kuinka tärkeä se minulle oli. Kun olen kirjoittanut tätä, välillä on itkettänyt ja välillä naurattanut. Muistoja ja tärkeitä asioita on vyörynyt mieleen valtavalla voimalla. Ihania ihmisiä ja merkityksellisiä hetkiä.

Eräässä sitaatissa sanottiin: ”Elämäni paras vuosi”. 

Mutta myös: “Elämäni paras koulu.”

Niinpä. Se oli myös mun 45-vuotisen elämäni paras koulu. Jos pienikään kipinä lukea lisää, niin klikkaa itsesi positiivisen oppimisen nettisivuille. Niin ja lue Se kirja. Se kirja, josta olen kirjoittanut melkein sata kertaa tätä ennenkin. Kirjahan on siis Kukoistava kasvatus ja sen voi hankkia itselleen täältä


Aiheeseen liittyviä aikaisempia kirjoituksia:

Minä-minä-maa ja komentoora

Minä asuin ennen Minä-minä-maassa. Sellaisessa paikassa, jossa kipitetään uomassa ja etsitään syyllisiä. Se ei ollut kiva paikka asua. Elämästä siellä kertoo tämä kirjoitus. Komentoora on Minä-minä-maan alter egoni, jonka työpäivästä kerrotaan täällä.

Mietteitä meditaatiosta

Mindfulness ja meditaatio olivat ihan ylivoimaisia haasteita levottomalle mielelleni. Ja voin kertoa, että ennen koulutusta yritin kyllä. Ei se mieli vieläkään taivu lootusasentoon luontevasti, mutta nyt jaksan edes yrittää. Ajatusten bingokoneesta ja sutkuttavasta mielestä kirjoitin marraskuussa 2019.