fbpx

Minulla on hyvin ristiriitainen suhde kuukautisiin ja naiseuteen liittyviin hormoneihin. Kuukautiseni ovat olleet aina melkoisen runsaat ja kivuliaat. Hormonit ovat aiheuttaneet mielialamyrskyjä ja kroppaa on turvottanut.

Kun kolmen- ja neljänkympin välimaastossa aloin suunnitella lisääntymistä, kuukautiskierron tarkkailu muutti luonnettaan: tietty aika kuukaudesta oli varattu seksiin ja sen jälkeen pelättiin vuotoa.

Kuukautiskalenteria ehdin pitää kolme vuosikymmentä.

Olin yhdeksänvuotias, kun ensimmäisen kerran huomasin verta pikkareissani. Luulin paskoneeni housuihini, sillä mitä muuta se ruskea mönjä olisi voinut olla? Heitin pikkuhousut roskikseen ja häpesin.

Edelleen muistan, millaiset nuo pikkarit olivat olivat: sellaiset taivaansiniset, joissa oli vanhanaikaisiin vaatteisiin puettu kiiltokuvatyttö etuosassa.

Äiti selvitteli minulle vielä samana päivänä, mistä oli kyse. Äidin pitämän puheen ajan toivoin vain, että koko kuukautisjuttu loppuisi vaikka ensi kesänä. Juttelutuokiomme lopuksi kysyin, voisinko muuten saada uuden barbin. Olin vielä täysin leikki-iässä – en kokenut tulleeni juuri naiseksi.

Monta verta on vuotanut siteisiin ja siteiden ohi näiden reilun 34 vuoden aikana. Ja nyt se yhdeksän vuotiaana toivomani aika on koittanut: kuukautisia ei enää tule. Olen 44-vuotias ja menopaussi-ikäinen. 

“Menopaussi tarkoittaa viimeisiä, spontaanisti (ilman hormonihoitoa) tulevia kuukautisia. Menopaussin kriteerinä pidetään, että vaihdevuosi-ikäisellä naisella kuukautiset ovat olleet poissa yli vuoden, eli kuukautisten poisjääminen voidaan määritellä menopaussiksi vasta tämän odotteluajan jälkeen.”

Omaksi häpeäkseni minun on myönnettävä, että en ollut kiinnittänyt huomiota kuukautisiin hetkeen. Ainahan ne olivat tulleet ja menneet epäsäännöllisesti. Kesällä 2018 tajusin yhtäkkiä hikoilevani jatkuvasti kuin pieni sika: naamahiki oli järkyttävää ja sisälläni velloivat kuumuuden ja kiukun myrskyaallot.

Hiotutti, vitutti ja väsytti. 

En saanut nukuttua (helle ja kuumat aallot) ja päivät olivat yhtä tuskaa. Mieliala ei heitellyt, vaan se oli pysyvästi matalalla. 

Kesästä 2018 muistan varmasti ikuisesti sen kuuman iltapäivän, kun istuin mustikkametsässä ja pohdin, onko tässä elämässä mitään järkeä. Auringonpaiste vitutti. Isot mustikat vituttivat. Lämpö vitutti. Kaikki vitutti. Eniten vitutti yöllä, kun hiki kasteli lakanat märiksi ja uni oli katkonaista. 

“Unihäiriöt ovat tavallisia, ja ne liittyvät usein (mutta eivät aina) yöhikoiluun. Huonosti nukuttuja öitä voi seurata päiväväsymys ja ärtyneisyys. Masentuneisuus, mielialan vaihtelut ja aloitekyvyttömyys liitetään vaihdevuosioireisiin, mutta oireiden yhteys estrogeenin puutteeseen on epäselvä.”

Syyskuun 2018 alussa kuumat aallot hävisivät noin vaan. Loppuivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin. Olin aloittanut erään yrttivalmisteen syömisen ja luotin niiden voimaan, koska hikoilu helpotti.

Vitutus kuitenkin jäi. Mielialaani kuvaili parhaiten sanat ärsyyntynyt ja vihainen, tilannetta ei helpottanut lainkaan katkonaisesti nukutut yöt. 

Syksyyn 2018 ja talveen 2019 mahtui toki päiviä, kun olin täysin tyytyväinen ja onnellinen. Mutta valtaosan ajasta alitajuntaani kaihersi vähintäänkin sellainen pieni ärsytys kaikkea kohtaan. Järjellä tiesin eläväni elämäni parasta aikaa ja olevani onnellinen. En lainkaan ymmärtänyt, mistä alituisesti mieltäni kalvava harmitus johtui. 

Ystävä minut sitten pakotti kokeilemaan hormoneja. Olin päättänyt sinnitellä yrttivalmisteiden, akupunktion tai jonkun muun vaihtoehtohoidon avulla vaihdevuosioireiden yli.

Sitkeä ja sisukas suomalainen nainen voittaa kyllä yhdet vaihdevuodet ja pärjää ilman keinotekoisia valmisteita.

Harkitsin luontaishoitojen tueksi jopa terapiaa, sillä en käsittänyt, miksi minua vaan vitutti ja masenti, vaikka elämäni on niin hyvää. Sitkeä ja sisukas suomalainen nainen kohtasi kuitenkin voittajansa: ystävän jankutus ja oman pään sisäinen alituinen vitutus murensivat vastarinnan ja maaliskuussa 2019 aloin käyttää hormonivalmisteita. Ja kas: yöunen laatu ja määrä muuttuivat kolmessa päivässä. Vitutus laskeutui normaalille tasolle: viikon sisällä ekasta lääkkeestä ihan kaikki ei ollutkaan enää niin ärsyttäväät.

Kun lääkitys on nyt kohdillaan, niin vitutusta ovat aiheuttaneet vain sellaiset ihan tavalliset ja tylsät asiat kuten vaatekaapissa kutistuneet housut tai tyhjentämättä jäänyt haiseva biojäteroskis. On minulle täysin yhdentekevää, johtuuko nopea muutos lääkkeiden lumevaikutuksesta vai auttoivatko tropit heti ensimmäisen viikon sisällä.

En ollutkaan masentunut vaan ihan sellainen tavallinen keski-ikäinen hormonihirviönainen.

Vaihdevuodet tervetuloa, minulla on sinua vastaan lääkkeitä!

Lainaukset www.duodecim.fi