Reilun nelikymppisen naisen ihonhoitorutiini. 

Minulla ja ihollani oli pitkään melkoisen mutkaton ja helppo suhde: vuosikymmenet se kulki vain mukana ja hirmuisesti en sille ajatuksia suonut. Naamani nahka oli pese ja pidä -osastoa ja tuotteiden valintaan ei tarvinnut kiinnittää sen suurempaa huomiota: rasva kuin rasva riitti.  

Tänään ihoni vaatii huolenpitoa ja hellyyttä aivan eri tavalla

Mutkattomasta ihohistoriastani johtuen hoitotottumukseni ovat olleet melko yksinkertaistettuja – suomeksi sanottuna olen antanut iholleni säännöllisesti vain rasvaa ja putsausta. Hävettää miltei tunnustaa, että pitkäaikaisimmalta ammatiltani olen kosmetologi. En ihan se tyypillisin ammattini edustaja, sillä: 

  1. Silmänympärysvoidetta en ole käyttänyt koskaan säännöllisesti. Viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole edes omistanut yhtään kyseisen alueen hoitoon tarkoitettua purnukkaa. 
  2. Kasvoveden käytön olen ottanut haltuun vasta neljänkympin kypsässä iässä. Sitä ennen tiesin kyllä sen merkityksen ja osasin sitä sujuvasti suositella ja myydä asiakkaille, mutta itse en sitä koskaan käyttänyt. 
  3. Kävin kosmetologilla (jos omaa hoitolaa ei lasketa) ensimmäistä kertaa ennen häitä 43 -vuoden iässä. 

Puhdistuksesta, kasvovoiteesta ja seerumeista en ole koskaan tinkinyt; rakastan testailla ja koekäyttää erilaisia koostumuksia ja tuoteuutuuksia ja samalla pohtia raaka-aineiden vaikutuksia. 

Nyt vahvasti ja vankasti keski-ikäisenä huomaan, että muutoksia, joita en voi purkein tai purnukoin estää, tapahtuu väistämättä. Ihostani on tullut ohuempi ja yön aikana poskeen tulleet painaumat häviävät entistä hitaammin. Ihon uusiutuminen on hidastunut ja esimerkiksi oksan raapaisema naarmu paranee hieman hitaammin kuin ennen. 

Ihostani on tulossa vanhempi kuin mitä itse koen olevani. 

Tulevien vuosien aikana ihoni uusiutuminen hidastuu entisestään, myös kiinteyttä aikaansaavat palikat ihossa vähenevät. Ryppyisempi. Kurttuisempi. Tiedän, että tuotteilla voin hieman hidastaa muutoksia – ja se riittää. Minun silmissäni ikääntynyt ihokin on kaunis, kun siitä on pidetty huolta ja sitä kannetaan arvokkuudella ja rakkaudella. Omia ikääntymisidoleitani ovat Judy Dench ja Helen Mirren

Muutokset ovat saaneet minut lisäämään hieman tuotteiden määrää (kasvovesi), myös hoitovoiteiden koostumuksia on täytynyt tarkistaa: parikymppisenä sama kosteusvoide oli käytössä läpi vuoden. Nyt en voisi enää turvautua vain yhden ainoan ohueen hoitovoiteen voimaan.

Muutaman viime vuoden ajan olen huomannut talven tulon kasvojeni kiristelystä ja pintajuonteista poskipäillä, oheneva ihoni ei kestä lämmityksen kuivattamaa sisäilmaa entiseen tapaan. Toistaiseksi olen suhtautunut muutoksiin huumorilla ja lempeydellä: 

Vauhtiviivat silmänurkissa kertovat hauskoista hetkistä ja pystyjuonteet kulmakarvojen välissä ovat merkkejä tärkeistä ajatuksista. 

Luin eräästä kirjasta keväällä ilmaisun “vuosikymmenten tunnekartta”. Jos juonteet kasvoillani kertovat ilosta ja naurusta, välillä tietenkin myös hetkittäisistä suruista ja kyyneleistä, niin otan sellaisen kartan mielelläni vastaan. 

Rypyt tai naamanahkan veltostumisesta aiheutuva valuminen eivät minua toistaiseksi suuremmin itketä, mutta useita kertoja vaihdevuosihikoilu on nostanut vitutuksen ja turhautumisen kyyneleitä silmiin. Töihin lähdön alla naamahiki on kastellut juuri laitetun hiuksen latistaen sen totaalisesti. Meikkaaminen tuolla hetkellä on täysin mahdotonta. 

Naamahiki – keski-ikäisen naisen painajainen

Mielikuvitusta ja pitkiä hermoja on tarvittu, kun olen taistellut märkää ihoa ja päänahkaa vastaan. Olenkin siirtynyt ehostukseen, johon kuuluu värjätyt ja  muotoillut kulmakarvat, runsaasti ripsiväriä ja kestävä kirkkaanpunainen huulipuna. Naamahikiaamuina on turha haaveilla meikkivoiteen tai muiden kasvotuotteiden levityksestä. Yritän vain hämätä huulipunalla ja kulmakarvoilla huomiota pois märästä ja kirjavasta ihosta. Hiusten osalta luovuin polkasta ja leikkasin hiukset lyhyeksi. Lyhyttä hiusta on huomattavasti helpompi hallita ja äärimmäisessä hädässä auton ilmastointilaite kuivaa sen kuosiin työmatkan aikana. Keski-ikäisyys vaatii kekseliäisyyttä. 

Tällä hetkellä omat hoitotottumukseni ovat seuraavat: 

Parhaat aurinkotuotteet: kesän 2019 lempparit

Aamulla

  • Yöhikoilun määrästä riippuen joko vesipesu tai puhdistus puhdistusvaahdolla
  • Kasvovesi
  • Seerumi
  • Päivävoide suojakertoimella
  • Kesällä päivävoide korvautuu kasvoille tarkoitetulla aurinkovoiteella

Illalla

  • Kaksoispuhdistus eli puhdistusöljy ja puhdistusvaahto tai -geeli
  • Kosteuttava kasvovesi
  • Seerumi
  • Hoitovoide ja / tai kasvoöljy

Muutaman kerran kuukaudessa pyrin käyttämään kuorintaa ja naamiota. Niiden käytössä olen kuitenkin todella laiska ja joskus kuluu kuukausia ilman, että tuotteet liikahtavat hyllyiltä minnekään. Kunnes taas saan puuskan ja muistan muutaman kuukauden ajan olla “hyvä kosmetologi”. Huuma hiipuu ja käyttöön jäävät ylläolevat tuotteet. 

Olen siis todella simppelin ihonhoidon ja ehostuksen ystävä. Kaapistani löyvät toimivat perustuotteet, joita käytän säännöllisesti.

Noista lempituotteistani ja niitten käytöstä kerron vielä lisää. Tämä kirjoitus oli ensimmäinen osa tulevaa Ihonhoidon ABC -sarjaa.

Tervetuloa seikkailemaan kanssani keski-ikäisen naisen ihonhoidon parissa.