Nyt pelottaa ja paljon. Olen sitkutellut ja mutkutellut tämän kirjoituksen tekemistä, sillä seuraa tekstiä minulle tärkeästä ja merkityksellisestä aiheesta. Mindfulnessista.  

Olen osittain halunnut pitää mindfulnessia tietoisesti piilossa. Varjellut sitä kuin arvokasta salaisuutta, jonka haluan pitää vain itselläni. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että aihe on minulle äärettömän rakas ja tärkeä. Tietoisuuden taidosta on tullut sellainen timantti, josta hieman pelkään puhua. 

Tässä pitkässä ja rönsyilevässä tekstissä

  • Kurkistamme yhdessä itsemyötätunnon maailmaan
  • Saat tietoa siitä, mitä ovat tietoisuustaidot 
  • Löydät linkkejä muiden kirjoittajien mindfulness-teksteihin sekä saat käyttöösi tietoisen läsnäolon harjoituksen

Olen pyrkinyt otsikoimaan kirjoituksen siten, että voit halutessasi pompahdella, selailla ja pläräillä juttua eestaas. Ensimmäinen osa on enemmän omaan napaan tuijottelua: sellaista oman ohjaajuuden pohdintaa, jatko yleisempää settiä. 

Tämä kirjoitus ei ole vaaleanpunainen höttöfanfaari tietoisuustaidoille. Kyseessä on taito, jota harjoitetaan. Taito ei kasva hetkessä ja aina tämä “aktiivinen oleminen” ei ole mukavaa. Mindfulness ei ole myöskään lääke kaikkeen, eikä se ei myöskään ole jokaiselle yhtä suuri juttu kuin meitsille. 

Minulle ja omalle apinamielelleni taito on ollut tarpeen ja tykkään ihan hitosti!

Minä, itsemyötätunto ja mindfulness

Opiskelen siis mindfulness-ohjaajaksi. Treenaan ohjaamista, harjoitan itse, luen paljon ja kuitenkin huomaan ajatuksia, jotka kertovat, että a) en osaa mitään b) en tiedä mistään mitään c) kaikki muut tietävät enemmän kuin minä.

Epävarmuuden ajatukset roikkuvat kantapäillä, näykkivät ja yrittävät rajoittaa tekemistäni. Pelkään, etten osaa kirjoittaa aiheesta riittävästi. Enkä edes tiedä, millaiset ovat nuo itse itselleni asettamat kriteerit. Mikä on riittävästi? 

Ja kun tunnistan nämä ajatukset päässäni,  alan nauraa itselleni, siis ihan ääneen. Puhun ystäville, höpötän laumalle ja huutelen kylänhenkilöille itsemyötätunnon voimasta. Siitä, miten itsemyötätunto sulattaa ja hiljentää sisäisen kriitikon ääntä ja silti itse himmailen. En uskalla puhua siitä, mikä on itselleni todella tärkeää. 

En tohdi, koska pelkään olevani riittämätön.

Olen oikea opeklisee: osaan puhua vakuuttavasti ja vakaumuksella itsemyötätunnon aiheesta, mutta miten vaikeaa onkaan seurata omaa opetustaan. En ole valmis ohjaaja, mutta tänään päätin, että voin jo kirjoittaa aiheesta. En ole vielä valmis ohjaaja, mutta tiedän jo riittävästi tähän kirjoittamiseen. En ole vielä valmis ohjaaja, mutta voin jo kertoa sen, minkä tiedän tässä hetkessä.

Niinpä annan itsemyötätunnon äänelle mahdollisuuden. Olen itseäni kohtaan lempeä ja kirjoitan tämän jutun.

Kurkistan ulos siitä poterosta, jonka olen rakentanut itseni ympärille. Sieltä oven raosta huutelen maailmalle, että minusta tulee ensi syksynä mindfulness-ohjaaja. Että tykkään tästä tosi paljon ja olen ihan varma, että moni muukin hyötyy sekä itsemyötätunnosta että mindfulnessista.

Tähän kirjoitukseen olen koonnut ajatuksia, joita minulla on juhannuksen 2021 kynnyksellä. Istun sohvalla, ja tiputtelen kirjaimia hitaasti. Kirjaimista muodostuu sanoja, joita maistelen. Tuijotan näytölle syntyviä lauseita ja mietin, mitä haluaisin aiheesta oikeastaan sanoa.

Sanottavaa on tosi paljon, tämä on vasta alku.

Tämä olkoon siis ulostuloni tulevana myötätuntopainotteisena mindfulness-ohjaajana, valmistun lokakuussa 2021. Osoitan itselleni lämpöä ja lempeitä ajatuksia, kun painan julkaise-nappia. Opiskelen, opettelen ja kompastelen vielä kauan – silti haluan aiheesta kirjoittaa.

Teksti on kirjoitettu vakavalla mielellä ja kulmat kurtussa. 

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo eli mindfulness

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: mindfulness, tietoinen läsnäolo, tietoisuustaidot tai hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Rakastan suomen kieltä, mutta mindfulnessin suomalaiset nimet tuntuvat kankeilta suussa. Yritän silti opetella käyttämään niitä, ja tässä tekstissä kaikki yllä mainitut termit seikkailevatkin suloisessa sekamelskassa. On muistettava, että sanat, joita käytämme, luovat ymmärrystä aiheesta: Leena Pennasen kehittämä termi hyväksyvä tietoinen läsnäolo antaa selkeän kehyksen aiheelle. 

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo

Kolme sanaa, joiden ympärillä harjoituksissa hyöritään. Ja itse asiassa suomenkieliset versiot ovat todella kuvaavia, sillä kyse on huomion tietoisesta sekä hyväksyvästä kiinnittämistä asioihin sellaisena kuin ne ovat. Ilman arvostelua, arviointia tai arvottamista. Ollaan läsnä, huomataan, mitä on paikalla ja havaitaan tilanne sellaisenaan. On kyse myös taidosta, jota harjoituksilla kehitetään.

Tietoisuustaitojen harjoittaminen ei ole rentoutusta, vaan harjoituksen ajan ollaan hyväksyvässä sekä valppaassa tilassa. Tietoisuustaitojen harjoittaminen on aktiivista olemista, jossa huomiota suunnataan, pidellään sekä palautetaan valittuun kohteeseen. 

Pitely ja palauttaminen ovat harjoituksen aktiivinen osuus: mieli ei tyhjene. Aistit eivät hiljene.Päähän pompsahtaa ajatus, jota seuraa toinen. Aistit välittävät tietoa kutinasta jalassa tai kireydestä olkapäässä. Huomio siirtyy valitusta kohteesta ja vaeltaa. Kunnes seuraa tietoisuuden ja havahtumisen hetki: huomio ei olekaan enää valitussa kohteessa vaan jossain aivan muualla. 

Huomio tuodaan takaisin harjoitukseen samalla lempeydellä kuin ohjailisit pientä lasta tai koiranpentua.

Huomion palauttamisen hetkellä tulee muistaa suomenkielisen termin ensimmäinen määre: hyväksyvyys. Se tarkoittaa, että lempeän päättäväisesti palataan kohteen tarkkailuun. Palauttamisen hetkessä ollaan myös myötätuntoisia itseä kohtaan. Mielen harhailu kuuluu asiaan – ei ole kyse epäonnistumisesta tai huonoudesta. 

Harjoitus vaan on, ja se hyväksytään juuri sellaisena kuin se on.

Millainen on mindfulness-harjoituksen kulku?

Mindfulness on huomion tietoista keskittämistä joko yhteen valittuun kohteeseen tai huomion voi antaa levätä kaikessa, mikä sinua ympäröi. Perinteinen huomion kohde on hengitys, voit esimerkiksi tarkkailla

  • Miltä hengitys tuntuu
  • Miten hengitys liikuttaa kehoa
  • Missä kohtaa kehoasi tunnet hengityksen parhaiten: vatsassa, rintakehällä tai vaikka sieraimissa.

Jos huomiosi siirtyy vatsaa puristavaan housunkaulukseen tai kainaloa kiristävään rintaliivin reunaan, on mindfulness-hengen mukaista huomioida tarkkaavaisuuden karkaaminen ja palauttaa se lempeästi takaisin hengitykseen. Oleellista on ymmärtää, että huomio hiippailee säännöllisesti pois harjoituksesta.

Muista, ettet ole epäonnistunut, vaikka mieleen nousee ajatuksia, tuntemuksia tai aistimuksia, jotka vievät huomion toisaalle alkuperäisestä kohteesta. Joskus palauttamista tapahtuu kymmeniä, joskus satoja kertoja. Sillä kuinka usein saat huomiosi siirtää takaisin, ei ole merkitystä. Tärkeää on palauttaminen ja harjoituksen jatkaminen sekä lempeys.

Harjoitusta ei tuomita tai mielelle ei nalkuteta‚ on mielen luonne karkailla, ikään kuin poistua paikalta. Sinä olet harjoituksen pääjohtaja eli se, joka ohjailee aktiivista olemista hetkessä. Hyväksyvästi ja lempeästi. Sinä palautat huomiosi harjoitukseen aina uudelleen. Ja koskaan harjoitus ei ole epäonnistunut. On vain tehtyjä harjoituksia.

Jokaisen harjoituksen jälkeen voit kiittää itseäsi ja olla itsellesi lempeä. Aloitit, teit ja olet tässä. 

Kompastelen itse edelleen paljon hyväksyvässä asenteessa sekä myötätunnossa itseä kohtaan. Itseään on kovin paljon helpompaa soimata ja parjata: etkö vieläkään osaa. Miksi mieli karkaillee, vaikka olen jo tehnyt niin monta harjoitusta.  Kunnes muistan myötätunnon elementin: kohdistan ystävällisyyttä ja ymmärrystä itseäni kohtaan. 

Itsemyötätuntoinen ääni pyrkii vaientamaan naputtavan kriitikon. 

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo on välillä hiton hankalaa

Tämä on itsestäänselvyys kaikille, jotka ovat koskaan kokeilleet mindfulness-harjoituksia. On helppo sanoa: “Ole läsnä” – toteutus on hiton haastavaa. Minulle on kerrottu, että läsnäolo on jotain, jota me kaikki osaamme. Useimmilta taito on vaan hukassa, ja kadotetun taidon herättely vaatii treeniä.

Kadonneen läsnäolon metsästäjiä kaikki tyynni.

Läsnäololle on raivattava tilaa ja on tehtävä tietoinen päätös harjoittaa sitä. Metsäkävely tai hiljaa istuminen on sinällään palkitsevaa ja niillä todellakin on oma arvonsa, mutta hiljaa oleminen ei tee kävelystä tietoisen läsnäolon harjoitusta.

On oltava aikomus, päätös ja sitkeys harjoitella

Olen nyt hiton tylsä ja ikävä sanoessani näin: ainoastaan säännöllinen harjoittelu tuo tuloksia. Tarvitaan aikomus, päätös aloittaa ja sitkeys jatkaa. Minulle mindfulness on aivojen jumppaa tai kuntosaliharjoittelua, jossa päästään tuloksiin vasta pidempiaikaisen harjoittelun tuloksena.

Oletko sinä miettinyt, millainen on oma tietoisuuskuntosi?

Lue lisää ja tee yksi harjoitus 

Tulen jatkamaan mindfulness-kirjoitusten tuottamista säännöllisen epäsäännöllisesti. Tulen myös huutelemaan täällä blogissa myötätunnosta, joka on yksi tärkeä opintojeni elementti.  Mindfulness-ohjajaaksi opiskelen Taitoban koulutusohjelmassa, josta voit lukea lisää täältä. 

Koulutajat Leena Rasanen ja Mari Juote ovat upeita, ammattitaitoisia. Voin todellakin suositella tätä koulutusta, jos mf-ohjaajuus voisi olla sinun juttusi. Yllä olevasta linkistä löydät muuten myös tosi hyvää materiaalia myötätunnosta.

Alle olen linkittänyt kaksi juttua, joita suosittelen myös lukemaan. Jutut kertovat yleisemmin hyväksyvän tietoisen läsnäolon taidosta.  

Viimeisenä harjoitus nimeltä Vuori, jonka ohjaa meikämanteli. Harjoitus kestää noin 15 minuuttia.