Miten pysyä täysjärkisenä koronakriisissä kysyi Lauri Järvilehto blogissaan. Täysin sama kysymys on pyörinyt päässäni päivittäin. Useita kertoja. Ensimmäisten koronakolopäivien aikana useita kertoja tunnissa. Ajatukset kiersivät kehää: tämä ei lopu ikinä. Kun tämä päättyy, niin miten tämä päättyy? Miksi näin kävi? Kenelle voisin valittaa – tällaista kevättä en tilannut.

Isä on edelleen sairaalassa.  Laumani on edelleen hajallaan. Minä, äitini ja koira pysymme täällä koronakolossa peltojen ja metsien keskellä. 

On reilut neljä viikkoa siitä, kun siirryimme etäopetukseen. On reilut kolme viikkoa siitä, kun isä sai aivoverenvuodon ja minä muutin takaisin lapsuudenkotiini. Pieni ikuisuus. Vastausta täysjärkisenä pysymiseen en ole löytänyt.

Ikävä

Ikävä on yksi päällimmäisistä tunteista. On ikävä fyysistä koskettamista. On ikävä isää. On ikävä lähelle. On ikävä entiseen. Välillä istun metsässä ja en edes tiedä, mitä ikävöin. Halaan puuta, itken sen rungolle sitä, kuinka minuun koskee, kun kukaan ei koske. 

Ihoa särkee, kun mies ei silitä selkää tai hipsuta päätä. 

Ja sitten näen isän videopuhelussa sairaalasängyssä ja itken vielä isompaa ikävää. Hän on sairaalassa ihan yksin. Kerromme puhelimessa, kuinka paljon rakastamme ja miten toivoisimme olevamme hänen vierellään sairaalassa. Haluaisin niin kovasti silittää isän poskea tai ottaa kiinni kädestä. Kuiskuttaa korvaan, että tästä selvitään. Meidän laumamme pitää huolta toisistaan.

Ikävän karkoitus

Halaan äitiä. Silitän koiraa. Levitän sääriin vartalovoidetta. Käsieni lämpö siirtyy voiteen läpi ja tiedän, että ihoni tuntee edelleen. Miehen videopuhelun aikana silitän näyttöä ja muistelen, miltä hänen poskensa tuntuu sormenpäissä. Suhteemme kyllä kestää, minulla on vain kova, kova koti-ikävä. 

Ikävä sitä hetkeä, kun ydinlaumamme saa käpertyä yhdessä omalle kotisohvalle.

Videopuhelut sairaalaan ovat kalpeita korvikkeita käynneistä. Yritämme tehdä parhaamme ruudun välityksellä. Kerromme äidin kanssa isälle kuulumisia, jotka saavat meidät kaikki välillä itkemään. Luemme uutisia ja jaamme arkisia tapahtumia. Ja teemme etäkuntoutusta: musiikki tekee tutkitusti aivoille hyvää, päätimme houkutella isää puhumaan laulamalla. Joka päivä laulamme hänelle uuden laulun. 

Olemme kertoneet, että lopetamme vasta, kun hän itse sitä pyytää.

Epätietoisuus ja pelko

Pelkään päivittäin kaikenlaisia asioita. Pelkään isän kuolemaa. Pelkään läheisten puolesta. Pelkään taantumaa. Pelko puristaa rintakehää ja salpaa hengitystä. Ympärillämme vellova ihan kaikkea koskeva epätietoisuus ahdistaa ja ahdistus lisää pelkojani. Lääkäri sanoo puhelimessa, että ennusteita isän toipumisesta ei voi antaa. Voidaan vain odottaa. Karanteenitoimien kestosta tai toimivuudesta ei osata sanoa mitään. Voidaan vain odottaa.

En jaksa odottaa. Haluan tarkkoja päivämääriä. Pelkään epätietoisuutta ja sitä, miten me kaikki jaksamme.

Kiitollisuutta ja meditointia. Koronakolon pelastusrenkaat.

Miten selviän täysjärkisenä?

Tilanne on paska. On aivan turhaa yrittää selittää asiaa hyväksi. Tällä hetkellä en jaksa ajatella, että vuosien kuluttua näen kaiken sen hyvän, mitä tästä seurasi. En halua ajatella noin. Mutta en myöskään halua märehtiä, velloa tai vihata. Maailma on täynnä uhkaavia asioita ja on todella vaikeaa pysytellä pinnalla. Vaikeiden ja pelottavien tunteiden pyörteet imevät helposti synkkiin syvyyksiin.

On hetkiä, kun tuntuu, ettei tästä selvitä – täysjärkisenä ainakaan. 

Välillä olen niin vihainen, pelokas ja surullinen, että henki ei kulje. Ilman hyvinvointitaitojen koulutusta olisin ihan hukassa. Tunteet veisivät minua ja en ainoastaan antaisi niille lupaa olla, vaan uppoaisin niiden mukana. Onneksi olen saanut pelastusrenkaiksi kiitollisuuden ja meditoinnin.

Nyt jos koskaan olen tarvinnut näitä kahta hyvinvoinnin työkalua.

Ensimmäisestä koronakoloviikosta alkaen olen lähettänyt iltaisin ystävälle päivän kiitollisuudet. Kolme asiaa, jotka ovat tuottaneet edes pienen valon pilkahduksen päivään. Olemme tehneet harjoitusta myös äitini kanssa. Joinain päivänä asioita on pitänyt kaivella, toisinaan niitä on ollut helppo löytää.  

Olen myös meditoinut päivittäin. Ennen koronaa olin siirtymässä hiljaiseen, ilman ohjausta tapahtuviin harjoituksiin. Nyt tarvitsen ääntä tukemaan keskittymistä. Tämän hetkiset suosikkini löytyvät Susanna Ahvalon Onnellisuuspajan sivuilta. Kehon skannausharjoitusta teen, kun herään yöllä ja levottomat ajatukset pelottavat unen pois. Päivisin toivotan itselleni ja koko ympäröivälle maailmalle tyyneyttä, rohkeutta ja viisautta rakastavan ystävällisyyden harjoituksella. 

Lukeminen kannattaa aina. Olen päällystänyt koronakolon lattian hyvillä kirjoilla.

Keräilen iloa: opiskelen ja teen uusia asioita. Armollisuudella.

Selviytymisessä minua on auttanut myös opiskelu ja uusien asioiden tekeminen. Olen antanut itselleni luvan iloita ja riemuita oppimistani asioista. Pakotan mieleni keskittymään johonkin haastavaan. Pinnistelen ja ponnistelen kohti tuntematonta. Kokeilen ja testailen. Jos jaksan. 

On ollut nimittäin päiviä, kun ihan ne tylsät rutiinityötkin vievät kaikki voimat. Silloin olen armollinen. Jos suru on kovin raskas ja suuri, maailma ei lopu, vaikka juuri sinä päivänä en  jaksa oppia uutta tai olla luova. Ne ovat päiviä, jolloin jaksan hädin tuskin avata koneen, istua alas ja tehdä sellaisia ihan tavallisia töitä. 

Joskus riittää keskinkertainen tai välttävä suorittaminen. 

Tärkeintä

Tärkeintä jaksamisessa ovat olleet ihmiset. Rakkaat ihmiset, jotka ovat jaksaneet kysellä, viestitellä ja soittaa. Kertoa siitä, miten heidän omissa koloissaan voidaan. Kenenkään elämä ei jatku samanlaisena kuin ennen. Kaikkia pelottaa. Kaikille tämä on outoa ja vierasta. Onneksi saa olla vain sellainen ihan hiton pelokas ja väsynyt. Onneksi saa myös nauraa ja pelleillä. Onneksi saa myös rakastaa. Ihan hitosti.

Rakastetaan ja pidetään toisistamme huolta.

Luettavaa:

Lauri Järvilehdon blogi Ajattelun ammattilainen. 5 tapaa pysyä täysjärkisenä koronakriisissä – nyt ei ole aika käpertyä siiliksi, eikä tsempata. Kirjoitus antaa ajatuksia poikkeustilasta selviämiseen. Lämmin suositus.

Kiitollisuudesta kirjoitan lisää tulevien viikkojen aikana. Tämä kirjoitus avaa kiitollisuusharjoittelun periaatteita. https://positivepsychology.com/neuroscience-of-gratitude/

Kuunneltavaa:

Susanna Ahvalon Onnellisuuspaja. Sieltä löydät kehoskannauksen ja metta-meditaation lisäksi myös lyhyitä, vain muutaman minuutin mittaisia harjoituksia.