Nyt alkaa loma. Aikomuksena on viettää mahdollisimman paljon aikaa lauman kanssa, joogata, höpötellä ystävien kanssa, naputella ja lueskella. Ja kävellä, kävellä vähintään 10 000 askelta metsässä päivittäin.

Koira ulkoiluttaa minua

Tänä aamuna loikoilin sohvalla koira kainalossa, rapsuttelin sen mahaa, nuuskuttelin korvien taustaa ja kuiskailin sille “Olet tärkeä minulle, ihan kohta lähdetään ulos”. Kumpikin hyrisi tyytyväisyyttä. 

Elän tällä hetkellä poikkeuksellista aikaa: ensimmäistä kertaa 20 vuoteen minulla on vain yksi koira, kolme nelijalkaista on ollut vuosien varrella se tyypillisin pääluku. Kun reilu vuosi sitten jouduin luopumaan viimeisestä vanhuksesta, kotiin jäi vain yksi karvainen lapsi, puli Ruubert. Olo oli hieman orpo: vain yksi ruokakuppi, yksi hihna ja yksi koira kerjäämässä hellyyttä. Kun päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, alkoi tyhjä olo muuttua normiksi ja elämä yhden koiran kanssa tuntuikin hyvälle. 

Vain yksi koira lenkitettävänä, virikkeellistettävänä ja rapsuteltavana

Harrastan aktiivisesti koirani kanssa ja harrastepiireissäni on hieman normeista poikkeavaa elää vain yhden nelijalkaisen kanssa. Minultakin on kyselty lukuisia kertoja:”Oletko pentuja katsellut?”. Olen katsellut, olen tutkaillut ja pohtinut, olen ollut jopa yhteydessä muutamiin kasvattajiin, mutta kyselyt ovat jääneet kyselyiksi. Yhtään virallista varausta en ole tehnyt. Itse asiassa tähän aamuun asti olin ajatellut, että kenties Ruubert jääkin viimeiseksi koirakseni.

Olin halukas kokeilemaan elämään koiravapaata elämää

Kunnes sohvalla loikoillessani tajusin, että olisin tuskin valmis lähtemään ulos säässä kuin säässä, mikäli kotona ei vaikuttaisi tuota nelijalkaista personaltraineria. Minulle koira on tärkeä ulkoiluttaja, jota ilman en lähtisi rämpimään päivittäin metsään. Ilman koiraa minulla olisi vaara muuttua sisätilaihmiseksi. Ja voida erittäin huonosti. 

Koira on happihyppelyttäjäni

Säällä kuin säällä. Koira vie minut päivittäin ulos.

Miksi ihmisen on hyvä kaivata metsään? 

En tee pitkiä vaelluksia Lapin erämaissa tai Kainuun ikihonkain keskellä. Minun metsäni löytyy takapihalta lähtevältä polulta; lähiluonto on juttuni. Vaikka lapsuudenkotini on maalla ja juureni sijaitsevat tiukasti Hitonhaudan mäntymetsissä, niin keski-ikäisenä, kaupungistuneena naisena arkimetsäksi minulle riittää kerrostalomme takapihalta avautuva, kaupungin sisään jäävä virkistysalue, jonka polut tarjoavat kävelymahdollisuuksia lähes rajattomasti.

Suomen 7. suurimman kaupungin sisällä voin kuljeskella koirani kanssa tuntikausia törmäämättä juurikaan kanssakulkijoihin. Onnea on metsäinen Suomi.

Olen äärettömän onnellinen asuinpaikastamme: lähimetsä on riittävän suuri siihen, että sen poluilla voin halutessani kuljeskella jopa tuntikausia törmäämättä kehenkään. Meluisan, kiireisen ja hälyisän työpäivän jälkeen metsä rauhoittaa pääni sisällä laulavaa ajatusten bingokonetta ja mieli saa kaipaamaansa rauhaa. Tutkin kiviä ja vesipisaroita puiden oksissa. Voin tuijotella minuuttikaupalla purojen pinnalle syntyneitä jäämuodostelmia.

Metsä ravitsee kaikkia aisteja: näen, kuulen, haistan ja maistan. Ihan kohta voi löytää  taas talven yli hangen alla säilyneitä puolukoita. Nam. 

Ihan lähellä: Jyskän lähipolkuverkosto on todella kattava

Talvella kuljeskelemme koiran kanssa pääosin valmiiksi tampatulla, kattavalla lähipolkuverkostolla. On niin helppoa siirtyä metsään tuulettamaan aivoja ihan oman takapihan nurkilta, siellä mieli rauhoittuu ja saan kuunnella ei-mitään. Kun kevät koittaa ja metsät ovat sulia, hyppäämme koiran (ja miehen) kanssa muutamia kertoja viikossa autoon ja etsimme uusia metsiä valloitettavaksi. 

Ajamalla puoli tuntia Jyväskylästä, saavutamme karvaisen personaltrainerini kanssa upeita maisemia lähes erämaan kaltaisissa umpimetsissä. 

Yhdessä olemme kolunneet tosi monta Keski-Suomen luontopolkua.

Tutkitusti hyvää tekevä metsä

“Tutkimusten mukaan luonnon läheisyys elinympäristössä voi vähentää sairastavuutta ja lisätä onnellisuutta.” 

Lainaus on Mielenterveystalon sivuilta, jossa kerrotaan luonnon vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Linkin artikkeliin löydät blogikirjoituksen alalaidasta. Olen koonnut sinne myös muutamia muita lukuvinkkejä siitä, miten luonto vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin. 

Sorateitä puistoissa, polkuja lähimetsissä, pitkospuita kansallispuistoissa ja tiettomiä taipaleita erämaissa.

Me suomalaiset olemme metsäläisiä: tarjolla on koskematonta erämaaluontoa ja kaupunkien metsäsaarekkeita. On rakennettuja puistoja ja suojeltuja metsiä kansallispuistoissa. Kaikilla on mahdollisuus mennä metsään. Ja minä niin toivoisin, että sinä menisit. Sillä metsä tekee hyvää. Jos lähimetsää ei ole tai aarnimetsä pelottaa, mene vaikka puistoon istumaan ja hiljentymään. 

Metsä antaa ihmiselle mahdollisuuden rauhoittumiseen, läsnäoloon ja stressistä palautumiseen. Tutkitusti metsä alentaa verenpainetta ja laskee sydämen sykettä. Japanilaiset ovat pitkällä metsäterapiassaan: siellä metsälääketiedettä tutkitaan ja kehitetään. Luontoa käytetään monin eri tavoin ihmisen hyvinvoinnin edistäjänä.

Minulle paras metsäkokemus tarjoaa meditatiivisen hetken, kun istun kivellä, makaan pehmeällä sammaleella tai tuijottelen tuulessa heiluvia puunoksia. Silloin korvissa ei soi podcast tai musiikki, enkä ota kuvia todisteeksi luontoyhteydestäni. 


Isoja ja pieniä ihmeitä. Hyvinvointia lisäävä lähiluonto on parasta

Äänet

Muutama vuosi sitten löysin äänikirjat ja minusta tuli fani. Kuuntelin paljon kirjoja eri palveluiden kautta, hyödynsin tarjouksia ja ilmaiskokeiluja. Ferranten Napoli-sarjan olen kuunnellut kokonaan, en ole lukenut yhtäkään niistä paperilta. Erja Manto, joka toimii lukijana kaikissa kirjoissa, on minulle Elenan ja Lilan ääni. 

Vakituisesti lenkeillä seuranani ovat äänikirjojen ohella myös Esa Saarinen: Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarja on vaan aina yhtä hieno. Kuuntelen sen läpi vähintään kerran vuodessa. Koska Esa on ❤️ 

Yle Areenan täysin ilmainen valikoima tarjoaa myös äärettömästi kiinnostavaa kuunneltavaa, esimerkiksi Jari Sarasvuon monologit, Juuso Pekkisen Kohtaamisia syvässä päässä -ohjelmasarja sekä Pauli Aalto-Setälän luotsaama Pyöreä pöytä. 

Ai niin, kaikille keski-iän vaiheilla keikkuville suosittelen myös Maria Jyrkäksen Muutoksen matkaopas -sarjaa. Siellä muun muassa vierailevat ihan hitosti ihailemani Emilia Lahti ja Frank Martela. 

Korvani sanoivat: ”Liikaa kaikkea. Liikaa ääniä.”

Muutama kuukausi sitten korvani kuitenkin sanoivat Ei kiitos. Tuntui, että pääni oli jo liian täynnä ääniä päivän jälkeen ja halusin vain kuunnella metsää ja sen rapinaa, huminaa ja lähiluonnon taustalla kuuluvaa kaupungin kohinaa. Viimeisten viikkojen ajan olenkin tallannut polkuja ja tehnyt täysin uudenlaista metsämeditointia. Viritän korvani äärimmilleen ja yritän erottaa kaikki mahdolliset ympärilläni kuuluvat äänet. Haastavaa

Tunnustuksia

Ihan aina ei tämä metsäyhteys toimi tai en antaudu sen valtaan. Kuljen välillä poluilla kiukkuisena tai väsyneenä. Räplään puhelinta tai näpsin kuvia. Rankkasateella koira kiukkuilee ja menee mököttämään puun alle – sen ilme sanoo:”Vie mut kaupunkiin. Vihaan tätä rapaa ja vettä. Haluan sisätilakoiraksi.” Mutta 95 prosenttisesti mielialani kohenee metsässä. Puiden keskelle astelee kiukkuinen akka ja sieltä kotiutuu huomattavasti hyväntuulisempi ja iloisempi nainen. 

Minun on hiton hyvä olla metsässä. Mene sinäkin metsään – se kannattaa.

Luku- ja kuunteluvinkkejä:

Metsäkylpy:

Kuunteluvinkkejä: