fbpx

Olen hiton hyvä haaveilija. Pääni sisällä olen matkustellut, vaihtanut ammattia ja maata, aloittanut uusia harrastuksia ja löytänyt itsestäni käsittämättömiä taitoja. Olen ollut kirjailija, agilityurheilija, ison lapsilauman äiti, laamafarmari. Suurin osa haaveista on jäänyt unholaan, valtaosasta en ole edes koskaan puhunut kenellekään. 

Haaveet ovat olleet kuin yksityisiä elokuviani, joiden parissa olen viihtynyt ja viettänyt aikaani.

Noin 10 vuotta sitten havahduin siihen, että haaveilen enemmän kuin elän. Haaveeni olivat minulle polttoainetta, jonka voimalla kestin silloin melko sietämätöntä arkeani. Tein päätöksen herätä. Samalla päätin myös unelmoida vain toteutettavissa olevista asioista. Aloin unelmoida uudesta, turvallisesta kodista. Haaveilin Skoda Roomsterista, jolla voisin kulkea koirieni kanssa kisamatkoja. Loin mielikuvia työstä, joka ei rasittaisi käsieni niveliä. 

Tein haaveista tavoitteita ja kun nyt 10 vuotta myöhemmin katson taaksepäin, huomaan noiden, ensin vain pienen pieninä haavehaituvina leijailleiden asioiden toteutuneen. Minulla on ihana ja rakas koti. Skodankin sain, tosin auto vaihtui Toyotaksi kolarin jälkeen. Opetyöpäivän jälkeen sormien ja ranteiden niveliä ei pakota.

Haaveilu jäi pienempään rooliin, kun todellinen elämä muuttui mielekkääksi ja hyväksi.

Vietin lauantaina ystävänpäivän kunniaksi innostusiltapäivää kaimaystävän kanssa. Näemme kaiman kanssa aivan liian harvoin, mutta välillämme on sellaista syvää ystävyyttä, jota välimatka tai aika ei häivytä. Kun näemme keskustelumme ovat aina yhtä innostavia ja mieltä ruokkivia. 

Kotiin tultuani olin täysin pökkyrässä kaikesta ihanasta ja hauskasta, josta olimme jutelleet. Istuin olkkarin sohvannurkkaan ja annoin itselleni luvan vain olla: haaveilla ja unelmoida. Unelmailtapäivän jälkeisissä huuruissa tein haavelistan tulevalle vuodelle. Tein myös toisen listan. Sellaisen, jota en ihan vielä tohdi julkaista. Haluan vielä haudutella ja makustella varjolistalla olevia juttuja ja palata niihin julkisesti vähän myöhemmin. Kun aika tuntuu kypsälle

Marjoja sisäisesti ja ulkoisesti

Julkinen haave nro 1. Kosmetiikkaunelmia: Flow seerumi ja naamio

Ensimmäinen haave on se kaikista pienin ja liittyy ihonhoitoon. Naamajutuilla läträily tuottaa minulle suunnattomasti iloa ja onnea. Hoitorutiineista on muodostunut merkityksellinen keino rauhoittaa ihon lisäksi myös mieltä. Kutsun kasvohoitomeditaatioksi niitä hetkiä, kun keskityn vain hengittämiseen ja kasvojen kevyeen sivelyyn, näppäilyyn tai kevyeen nipistelyyn. 

Annan käsien vaeltaa kasvoilla ja keskityn kosketukseen ja hengittämiseen. Ihon hyvinvointia lisäävä mindfulnessharjoitus. 

Vaikka pyrin vähentämään nettiaikaani, niin ihonhoitojuttuja en voi vastustaa. Tutkin ja vietän valitettavan paljon aikaa tutustuessani uusiin mielenkiintoisiin tuotteisiin. On vaan niin nautinnollista selailla eri tuotesarjojen sivuja, instan ihonhoitovaikuttajia ja lukea blogeja. Valikoidusti merkkaan sieltä ylös tuotteita, joita haluan kokeilla. 

Tällä hetkellä haaveilen kotimaisen Flow-sarjan kuivaöljyseerumista ja jauhenaamiosta

Lingonberry Brightkuivaöljyseerumi

Puolukkaa, ruusunmarjaa, ravinnerikkaita öljyjä. Huokaus – kuulostaa juuri sille, mitä ihoni kaipaa. Kirkastusta ja suojaa. Sillä hyvin pian kevätaurinko alkaa helliä kasvoja ja vaikka noita säteitä kovasti odotankin, niin valitettavasti ne taikovat myös maksaläiskäni esiin nopeasti. 

Auringosta tykkään, mutta poskiani koristavia ruskeitä läikkiä en hirmuisesti rakasta. 

Olen jo vaihtanut päivävoiteeni suojakertoimelliseen versioon. Flown kuivaöljyseerumi olisi toimiva työpari tuolle voiteelle: aurinkotuotteesta suoja ja puolukkaseerumi vaalentamaan ja ehkäisemään ruskeiden läikkien tummumista. 

Strawberry Milk Mask with Hyaluronic Acidkasvonaamiojauhe

Jauheet koostumuksena kiehtovat minua: yksi tämän hetken lempparipuhdistukseni on Pandhy’sin jauhepuhdistus. Olen mieltynyt “lisää vesi kotona” -ajatukseen. Ekologista ja hyvin säilyvää. 

Naamio kiinnostaa minua koostumuksensa lisäksi myös raaka-aineidensa vuoksi: se  sisältää hyaluronihappoa kosteuttamaan sekä c-vitamiinipitoista mansikkaa kirkastamaan ja suojaamaan ihoa. Kaksi minua kiinnostavaa raaka-ainetta yhdessä tuotteessa: c-vitamiini ja hyaluronihappo. 

Tämän on ihan pakko olla rakkautta ja syvää ihotunneyhteyttä!

Helmikuun kosmetiikkabudjettini on jo käytetty, mutta maaliskuu on onneksi jo ihan pian ovella. Odotukset ovat todella korkealla. 

Julkinen haave nro 2: lomamatka

Lomamatka ihan yksin. Ilman miestä. Ilman koiraa. Ilman laumaa. Vaikka laumani on minulle suunnattoman rakas ja tärkeä, olen viime kuukausien aikana tuntenut pakottava tarvetta lähteä matkalle yksin. Sellaiselle matkalle, jolle ottaisin mukaani vain läppärin ja muutamia kirjoja. Tavoitteena eräänlainen kirjoitusretriitti. Muutamia päiviä, joiden aikana voisin vain naputtaa, naputtaa, naputtaa.  Naputustuokioiden väliin tekisin pitkiä metsäkävelyitä, joiden jälkeen istuisin taas alas läppärin kanssa. 

Tunnen syyllisyyttä siitä, että kirjoittamiseen käyttämäni vapaa-aika on poissa imuroinnilta, siivoukselta ja pyykinpesulta. Tunnen olevani laiska sottapyttyemäntä, jonka kodissa vallitsee krooninen sekasorto

Päässäni risteilee jatkuvasti epäileviä tuntemuksia siitä, miksi ylipäätään kirjoitan. Onko tässä mitään järkeä? Käytän rajallista vapaa-aikaani siihen, että naputtelen kirjoituksia nettiin. Pitäisikö minun tehdä tälläkin ajalla jotain muuta? Olen yrittänyt rauhoittaa mieltäni kertomalla sille, että tämä on harrastukseni. Sanat ja niiden merkityksien punnitseminen tekevät minulle hyvää ja olen kirjoittaessani onnellinen. Siinä on syytä kerrakseen. 

Ajatukset ovat välillä julmia ja soimaavia.

Minne sitten kaipaan? Kohteella ei ole juurikaan merkitystä. Ainoa toiveeni on, että voisin matkustaa sinne junalla. Kaikista kulkuvälineistä juna on ehdoton rakkauteni: on rauhoittavaa katsella vaunun ikkunasta ulos ja tuijotella ikkunan takana vaihtuvaa metsää.

Pienesti uskon, että kirjoitusretriitin aika olisi jo kesäkuussa. Toivon, että koulujen loputtua  pakkaan koneen reppuun, halaan lauman ja hyppään junaan. Istun ikkunapaikalle ja alan katsella radan varsilla kukkivia lupiineja. 

Kuva Metropoli kaluste

Julkinen haave nro 3: uusi sohva

Oma koti on minulle tärkeä. Muutin valmiiseen kotiin, kun löimme mieheni kanssa kimpsut ja kampsut yhteen. Miehen ja tytön koti oli kaunis, sinne oli kätevää sujahtaa. Jätin ihan vapaaehtoisesti valtaosan huonekaluista taakseni, osa varastoitiin ja osa myytiin. Luulin, että muutto olisi helppo, olinhan luonnollisestikin viettänyt miehen luona paljon aikaa ennen virallista muuttohetkeä. Luulin väärin. Kotiutuminen vieraiden esineiden keskelle ei ollutkaan kivuton prosessi, olinkin ollut yllättävän kiintynyt omaan sohvaani ja teettämääni ruokapöytääni. 

Vaikka koti tuntuu nyt jo todellakin kodille, olen silti salaa tyytyväinen huomatessani, että sohva on vaihdon tarpeessa. Kuopalla ja hieman nuhjuinen. On aika hankkia uusi. Sohva, josta tulee meidän yhdessä valitsemamme. Makustelen lähes päivittäin erilaisia malleja, materiaaleja ja värejä. Ruskea? Harmaa? Vai voisiko sohvassa olla kenties värejä: punainen tai vihreä? Selailen vaihtoehtoja ja esittelen niitä miehelle:

“Tykkäätkö tästä vai tuosta. Kumpi on parempi? Kummassa olisi mukavampi viettää kotitoimistopäivää?” 

Luulen, että ainakin itse nautin enemmän hetkistä, jolloin mietimme yhdessä valintaa. Uusi sohva tulee ikään kuin pohdintojen sivutuotteena. Kodissa, jossa sohvalla pomppii ihmisiä ja koiria, sohvaraasu tuskin kauaa säilyy siistinä ja edustuskuntoisena, mutta siitä tulee yhteinen. Meidän lauman valitsema. Hetken siisti ja kaunis.

Kuva Etsy

Julkinen haave nro 4: kaverikuvat

Täytän maaliskuussa 45 vuotta ja toivoin aviomieheltä lahjaksi kaverikuvasarjaa. Elämä on antanut ympärilleni lauman upeita ja hienoja tyyppejä, joiden kanssa toivon saavani ikuistaa itseni juhlavuoteni aikana. Tapaamisia on aivan liian harvoin, syynä nämä täyteen buukatut ruuhkavuodet, ja välillä ikävä on suuri. Ikävä keskusteluja, nauruja, muisteluita ja hetkiä, joissa luodaan uusien muistoja. 

Haluan kuvasarjan, jota katsellessa tunnen vielä vuosienkin kuluttua vahvasti sen, miltä tuntui olla 45-vuotias nainen. Miten täyttä elämä olikaan vaihdevuosien pyörteissä. Upeiden ja hienojen ihmisten ympäröimänä ja onnellisena vaimona. 

Kuvasarja on poikinut myös toisen haaveen, jonka liitän tämän unelman alle. Haluan kukkakruunun ja siihen sopivan kauniin mekon. Värikkään ja iloisen. Sellaisen vaatteen, joka kuvastaa tämän hetkistä tunnetilaani. Onnellinen ja oikeanlainen – nainen, joka voi käyttää juuri niitä vaatteita, joita haluaa. Häpeilemättä ja röyhkeän naisellisena. Hiton onnekkaana. 

Haaveilu on kyllä hiton ihanaa. Haaveilkaa, ihmiset, haaveilkaa!