Silmäni tarttuivat tuttavan FB-kirjoitukseen. Kirjoitus käsitteli minulle tärkeää ja rakasta aihetta. Jo ensimmäiset sanat vangitsivat minut, luin eteenpäin ja vaikutuin. Soljuvia sanoja ja kauniita lauseita.
Vaikutuin ja ajattelin: “Voi kunpa osaisin kirjoittaa noin”
Kirjoituksen lopussa oli kehoitus lukea koko kirjoitus osoitteesta hitonnainen.fi.
Ihailen tätä fb-tuttavaani. Hän on älykäs, lukee paljon ja katsoo maailmaa laajasti. Kun aloin lukea tekstiä, oletukseni oli, että hän lauseet ovat lähtöisin hänen näppiksestään. Joku osa aivojani tunnistivarmasti lukemani, mutta tietoinen mieleni kertoi sanojen olevan hänen.
Katsoin omaa tekstiäni vieraan ihmisen silmin.
Ja joo. Jossain syvällä varmasti tunnistin lukemani ja pidin siitä, koska olin hionut ja hionut ja hionut sitä lukuisia kertoja. Sanat olivat valmiiksi tuttuja ja rakkaita. Ja joo. Aihe on minulle todella merkityksellinen, joten kaikki siihen liittyvä miellyttää mieltäni kovasti.
Mutta silti lukukokemus oli pysäyttävä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin todella tyytyväinen omaan tekemiseeni, koska aidosti uskoin sen olevan toisen tekemä.
Itsearvostus ja huijarisyndrooma
Syvällä mieleni perukoilla usko omiin kykyihini on ohut. Taitojani koskeva epävarmuuteni on saanut minut kerjäämään huomiota ja kehuja muilta. Olen käyttäytynyt lapsellisen typerästi: pönkittänyt itseluottamustani alentamalla itseäni ja näin saanut muut kilvan kertomaan, kuinka ihana olenkaan.
Kaikista saamastani kannustuksesta huolimatta olen nähnyt omat tekeleeni huonompina kuin muiden tuotokset.
Se hetki, kun näin oman tekstini toisen silmin, oli pysäyttävä. Siinä ne sanat olivat. Toisen syötteessä. Tuo viisas nainen ei ollutkaan kirjoittanut sanoja, vaan hän oli halunnut lainata minun tekstiäni.
Oli kummallista huomata, että minä olin tehnyt jotain noin kaunista. Sanat, jotka olivat irronneet minusta, muodostivat kirkkaan kokonaisuuden. Hämmennyin. Ilahduin ja aloin nauraa ääneen. Vielä samana iltana kerroin miehelle, kuinka ihastunut olin ollut.
Omaan kirjoitukseeni.
Tikkuja pyllyyn, jos itseesi uskot
Kaiketi tällä on jotain tekemistä sukupolveni kasvatuksen kanssa. On ollut tervettä pienentää itseään – eihän se nyt ollut sopivaa omiin kykyihinsä uskoa. Vaatimattomuus kaunistaa. Kuka kuusen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Tikkuja pyllyyn, jos itsestäsi liiaksi tykkäät.
Olin 44 -vuotias, kun luin 100 vahvuutta listan Kukoistava kasvatus -kirjasta. Vahvuuspedagogiikkaan olin toki törmännyt aikaisemminkin, mutta tuo koko aukeaman kattava lista sai minut ajattelemaan taitoja, vahvuuksia ja kykyjä täysin uudella tavalla.
100 asiaa, joissa yksilö voi kukoistaa!
Oivalsin, kuinka monesta asiasta ihminen voikaan syttyä. Kuinka monesta asiasta sitä voikaan löytää omat syvimmät kykynsä. Häkellyttävää. En muista, että alakoulutaipaleella 1980-luvulla meiltä olisi koskaan kysytty: “Minkä tekemisestä nautit?” tai “Mitkä ovat vahvuutesi?”
Tykkääminen oli turvallinen ilmaisu.
Jos itse koki jotain taitavansa, oli luontevampaa kertoa tykkäävänsä siitä tai tuosta. Muistan kertoneeni, että tykkään kirjoittamisesta tai laskemisesta. Mutta että olisin ilmaissut asian muodossa “Olen hyvä kirjoittamaan” tai “Matematiikka on vahvuuteni” – no tikkujahan siitä olisi pyllyyn tullut ja katajan oksat vain pöllynneet.
Vielä vahvasti keski-ikäisenäkin koen kiusalliseksi kertoa, että olen hyvä jossain.
Asiaan liittyy pelkoa ja epävarmuutta. Jos kerron uskovani omaan osaamiseeni, miten käy, jos Joku kritisoikin tekemisiäni.Uskallanko paljastaa itseni vai onko turvallisempaa vähätellä valmiiksi, ettei se mysteerinen Joku ehdi vain arvostelemaan ensin.
Se Joku voi vaikka satuttaa, kun paljastan omat syvimmät ajatukseni ja toiveeni.
Miksi tätä pohdin?
Onko vankasti keski-ikäisenä tarpeen tietää ja tunnistaa omia ydinvahvuuksiaan?
On. Tähän kysymykseen uskallan vastata selkä suorassa ja silmiin katsoen. Ihan jokaisen on tarpeen tuntea omat vahvuutensa ja etsiä elämäänsä palasia, joissa voi toteuttaa itseään niiden kautta.
Ei tarvitse vaihtaa työtä, ammattia tai elämää. Vahvuuksiaan voi hyödyntää missä tahansa.
Minä rakastan kirjoittamista ja sanoja. Se ei ole työni ja tuskin koskaan kirjoitan ammatikseni. Olen pohtinut paljon, kenelle näitä kirjoituksiani teen ja miksi edes hakkaan näppistä? Tarvitseeko minun olla tässä hyvä? Ja keheen sitten vertaisin tekstiäni?
Käytän aikaani sanojen maisteluun ja lauseiden virittelyyn. Onko se tärkeää tai tarpeellista?
Olen kirjoittanut nyt vuoden aktiivisesti. Osa on täällä blogissa, osa pilvipalvelun uumenissa. Jokainen kirjoitettu kirjain ja niistä muodostunut sana on lisännyt hyvinvointiani. Olen löytänyt jotain sellaista, joka sytyttää ja innostaa minua.
Innostus on levinnyt myös muualle.
Innostuneena ja voimaantuneena olen huomattavasti mukavampi laumanjäsen. Olen saanut sanoista sellaista voimaa ja kipinää, että olen myös vahvempi tytär. Sitkeä ja sinnikäs lauseiden viilaaminen on kehittänyt minua myös ammatillisesti: tuotan parempaa opetusmateriaalia.
Ajatukseni ovat virittyneet uudella tavalla.
Katselen ympärilleni keräten virikkeitä kirjoittamiseen. Kuljeskelen kaupungilla ja kuuntelen pätkiä keskusteluista ja kirjaan ideoita ylös. Ympäristöstä on tullut aiheita vilisevä aivojeni huvipuisto. Olen eri tavalla hereillä kuin aikaisemmin.
Kirjoittaminen samalla ahdistaa ja antaa voimaa.
Koska olen epävarma, olen epäröinyt omien tekstien julkaisemista. Julkaisuhetkellä olen paljastanut sekä omia ajatuksiani että antanut kirjoituksiani vieraiden silmäparien luettaviksi. “Mitä jos ne eivät tykkääkään tai jos ne vaikka luulevat minun pitävän itseäni jotenkin muita parempana?”
Ensin pelkäsin ja ahdistelin. Murehdin ja pähkäilin, että uskallanko. Jos joku tuttu lukee tai vielä pahempaa, mitä jos joku vieras lukee? Mitä siitä voi seurata? Nauravat ja pilkkaavat. Kapsahdan oikopäätä sinne katajikkoon ja pylly täyttyy piikeistä.
Julkaisin ja pyllyssä ei vieläkään ole yhtään katajanpiikkiä.
Minulla on unelma
En mieti ainoastaan omaa tekemistäni. Arkipäivisin olen tekemisissä lukuisten nuorten kanssa ja en haluaisi olla se ope, joka ei tarjoa mahdollisuutta omien kykyjen etsimiseen. Tai vielä pahempaa: olla ope, joka lyttää. Jokainen on hyvä jossain. Jokainen on innostunut jostain.
Haluaisin olla rakentamassa sellaista (koulu)maailmaa, jossa ei pelätä piikkejä pyllyssä.
Toiveeni on olla osa kulttuuria, jossa on yksinomaan reiluutta omaa itseä kohtaan tiedostaa vahvuutensa ja löytää keinot, miten hyödyntää niitä. On suorastaan velvollisuus elää elämäänsä siten, että innostus ja kukoistus ovat ihan todellisia vaihtoehtoja. Että voi reilusti sanoa:”Minun vahvuuteni on matematiikka.”
Ja tehdä kaiken tämän ilman pelkoa piikkisestä pyllystä.
Luku- ja kuunteluvinkkejä:
Pauliina Avola ja Viivi Pentikäinen: Kukoistava kasvatus
Positiivisen pedagogiikan ja hyvinvointiopetuksen käsikirja. Sopii opettajille. Sopii kaikille, joiden ympärillä on muita ihmisiä. Toimii mun käsikirjana melkein kaikessa. Sieltä löydät muuten myös ne 100 vahvuutta! Linkki vie Opettajan tietopalvelun sivulle, josta kirjan saa ostettua itselleen 43 €:n hintaan.
Tunnistatko vahvuutesi? Innostus ja uppoutuminen antavat vihjeitä
Marja Sarkkinen on kirjoittanut tiiviin blogikirjoituksen vahvuuksien hyödyntämisestä, linkki vie Työterveyslaitoksen sivuille. Siellä oli ihan hiton hyviä käytännön vinkkejä siitä, miten omat vahvuutensa voi tunnistaa ja löytää.
Erja Sanberg: Tunnetko omat vahvuutesi?
Jos vahvuusajattelu alkoi kiinnostaa, niin suosittelen sinua tekemään VIA-vahvuustestin. Erja Sandberg on kirjoittanut siitä ansiokkaan kuvauksen. Erja Sandbergin kirjoituksesta löydät myös linkin VIA-testiin. VIA on lyhenne sanoista Values In Action.
Tämän kuuntelin! Psykopodiaa on psykologi Niina Lyytisen podcast. Linkin takaa löytyvässä jaksossa hän keskustelee Tiina Ekmanin kanssa huijarisyndroomasta. Kyseinen jakso oli hiton hyvä, oma Spotifyni soittaa tiuhaan tahtiin nyt muitakin Psykopodian jaksoja.
Psykopodian löydät siis Spotifystä sekä Applen ja Googlen podcast sovelluksista.
Ai niin.
Ja se mun oma juttu, johon ihastuin käsitteli tietenkin kiitollisuutta – koronakevään supervoimaa. Hiton erilaista kiitollisuusarkea -jutun voit lukea tämän linkin takaa.
