Tämä on tarina muutoksesta. Kyseessä on juuri sellainen elämänmuutos, josta luemme usein naistenlehtien sivuilta: hän luopui urasta ja muutti maalle. 

Kertomus ystävästäni,  joka toteutti haaveensa. 

Tästä naisesta tuli lampuri. 

Lähtö

“Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki on hyvin, mutta silti mikään ei ole just silleen kun haluaisi? Ja et oikeastaan edes tiedä, mitä haluat. Selvää on vain se, että haluat jotain ihan muuta.” 

On elokuu 2013 ja kesäloman jälkeinen ensimmäinen työpäivä. Muutama askel kohti kahvihuonetta, ympärillä jatkuva hälinää. Tarinan päähenkilö elää uraa, jossa on paljon uusia mahdollisuuksia. Paljon työtä ja tilaa edetä. Takaraivoa kaihertaa jatkuvasti kuitenkin joku, josta ei saa otetta.

Päällisin puolin kaikki on kunnossa. On se ura, hienot puitteet tehdä työtä sekä mukava yhteisö tukemassa. On hyvä yksityiselämä, ystäviä ja harrastuksia. Loman ensimmäisellä kahvitauolla tapahtuu kuitenkin se jokin, josta kaikki lähtee liikkeelle. Suusta tulee ulos lause: 

“Minusta tulee lampuri”. 

Ihmiset kääntyvät katsomaan, nauravat. “Just joo. Sä olet kyllä niin hauska.” Mistä ajatus lampaista tuli, ei tarinamme päähenkilö osaa vieläkään sanoa, mutta siitä kaikki alkaa. Lähtö. Lausetta seurasi puoli vuotta tiivistä asioiden järjestelyä: lampuriksi voi opiskella, maatiloja on myynnissä, opintopaikka järjestyi. 

Keskustelu esimiehen kanssa opintovapaasta

“Valitse tilalleni joku muu”
“Oletko nyt ihan varma?”
“Kyllä”

Myöntävä vastaus tarkoitti kaikessa yksinkertaisuudessaan, että paluu ei olisi enää mahdollinen. Työ suuressa organisaatiossa ei kuitenkaan olisi antanut tilaa lampaille, joten päätös oli helppo. Lampaat edellä jo silloin, kun niitä ei edes ollut. Lampaat edellä edelleen.

Viimeisenä työpäivänä kupli innostus, ilo, vapaus,

Halutaan löytää maatila

Kun etsitään uutta kotia, etukäteen on kenties päätetty sijainti, asumismuoto ja neliöt. Metsästetään omakotitaloa, rivaria tai kerrostaloasuntoa. Kun etsitään maatilaa, ollaan ostamassa kodin lisäksi uutta työpaikkaa itselle. 

Kartoitetaan peltojen, tuotantotilojen ja asuinrakennuksen kombinaatiota. 

Lampuri ja lauma etsivät, selailivat myytäviä tiloja ja karsivat vaihtoehtoja. He ajelivat tiloille ja kokeilivat, miltä tuntuisi ajaa uutta kotitietä. Nykyisen kodin tie tuntui ensi ajolla liian kapealle ja pienelle, vaikka maisema ja pellot olivatkin oikeat. Etsintä ja vaihtoehtojen karsinta jatkui. 

Lopulta nousi ajatus: Jäämmekö odottamaan täydellistä tilaa, jota ei kenties tule koskaan?

Paluu pienelle tielle, joka ei tuntunutkaan enää niin pienelle. Näkymä tuntui kodille, tilan ja talon kunto olivat parhaat. Tie muuttui ajettavaksi. Peltojen keskellä lampuri laumoineen sai kantaa tavarat sisään, ja alkoi tilojen kunnostus lampaille. 

Ensimmäisenä tehtiin navetasta lampola, tämän jälkeen lampaille on rakennettu lisää tilaa useamman kerran.  

Muutos 

Olen lukenut kymmeniä juttuja suurista elämänmuutoksista. Niissä toistuu hyvin usein tämänkin tarinan kaari: ensin on tyhjyyden tunne. Tätä seuraa merkittävä hetki ja ratkaisu. Tulee lähtö, uusi elämä ja ilo, onni sekä innostus. 

Alkaa kuherruskuukausi uuden elämäntilanteen kanssa. 

Kuherruskuukausi on kuitenkin vain yksi vaihe tarinassa; ilo, innostus ja vapaus kantavat hetken. Tämä juttu alkaa oikeastaan siitä, mihin kuherruskuukausi loppuu. On lampaat. On tila. On se uusi elämä, jota on salaa kaivattu monta vuotta. 

Tämän tarinan nelikymppinen oli elänyt uraansa melkein 20 vuotta ja ei vielä tiennyt, miltä tuntuu muutos. Tähänastinen työ oli ollut tiimien vetämistä, esimiehenä toimimista, matkustelua. Vastuullisia tehtäviä ja menestystä. 

“Tiesin, että halusin eroon kaikesta tuosta, mutta sitä en tiennyt, että egoni olikin riippuvainen niistä. Se oli saanut elää omaa elämäänsä salaa minulta itseltäni.”

Ura ja entinen elämää olivat ruokkineet egoa kauan. Ilman että lampurimme oli edes tajunnut sen olemassaoloa. Egoa oli kehuttu ideoista ja innovoinneista, hienoista ajatuksista, joita muut toteuttivat. Muutoksen jälkeen ympärillä olikin vain tyhjää. Oli vain lampaat ja lauma.  

Ja silloin ego heräsi näkyväksi.

Alku ja vaikeat ajat

Alussa oli selkeä tahtotila olla 100% lampuri. Oli tietoa ja taito kertyi tekemällä. Maatilan töiden lisäksi oli paljon muutakin uutta:  yrittäjyys, myyminen, hinnoittelu. Ei ollut tiimiä, jonka kanssa jakaa asioita. Ei ollut ketään toteuttamassa ideoita ja innovaatioita. 

Oli vain ne lampaat, niidenkin kanssa kommunikointi oli vasta alussa. 

Heti alussa lampuri laumoineen teki merkittävän ratkaisun: he päättivät olla kasvamatta. Kasvu olisi tarkoittanut merkittävän suurta lammasmäärää ja lampurimme halusi tuntea lampaansa. Tämä tarkoitti tarvetta tilan ulkopuoliselle työlle. Kysymys oli minne? 

Äänekkääksi herennyt ego huuteli: “Hanki uusi ura tai työ, jolla olet ainakin samalla tasolla kuin ennen”. Järki kertoi tosiasioita: “Ei ole mahdollista. Uraan ei mahdu maatilaa ja lampaita.” 

Järki voitti, mutta ego jatkoi tarinoiden kertomista.

“Etkö edes ymmärrä hävetä. Tajuatko, että olet juuri niissä hommissa, joista aloitit joskus nuorena. Lähetistä lähetiksi. Surkeaa.” Tuossa hetkessä omia sisäisiä ajatuksiaan oli vaikeaa olla kuuntelematta. Epävarmuus ja pelko antoivat egon sanoille voimaa. Sanoista syntyi ajatuksia, ajatuksista tarinoita. 

“Vaikka yhtä aikaa tiesi, että tehdyt valinnat ovat oikeita ja tätä haluan, kupliva ilo, innostus hävisivät. Jäljelle jäi häpeä jostain, jota oli mahdotonta selittää.”

Häpeä on vaikea seuralainen, se ei ole kunniavieras. Se syö ja mitätöi. “Oli vaikeaa tunnustaa itselle, että oli ollut riippuvainen urasta, menestyksestä ja rahasta. Sitä oppi pienessä ajassa ikään kuin liikaa itsestä. Sellaista, jota ei edes tiennyt ja joka olisi entisessä elämässä jäänyt uran varjoihin piileksimään.“

Häpeä ja pelko olivat järjellä selittämättömissä. Ego huuteli pään sisällä: “Hae muuta työtä, ansaitset enemmän” Ja samalla oli ristiriitaisesti ymmärrys siitä, että tämä on se, mitä haluan. Oli uskallettava huutaa egolle:

“Turpa kiinni!”

Oivalluksia

Synkkä aika oli synkkää. Lampuria ahdisti huomata, kuinka vahva hänen egonsa oli ollut ja sen viestiä oli ikävä kuunnella. Tuotti pahaa oloa huomata, millaiseksi oli uran varjossa kasvanut. Mitkä olivat olleet tärkeitä asioita. Egon viestistä nousi ymmärrys siitä, millaiseksi ihmiseksi oli ollut.

 “Miten minä olen ajatellut noin.” 

Aikaisempi ura oli ruokkinut egon lisäksi myös lampurimme ydinvahvuutta innostusta.  Innostus ei lopettanut toimintaansa lammastilalla, vaan rouskutti uusia ideoita toinen toisensa perään, päivästä toiseen. Ideoita, joita oli entisessä elämässä ollut toteuttamassa kokonainen tiimi. Nyt tiimin jäsenet katsoivat aamulla peilistä. 

Ydinvahvuudesta tuli kirous.

Ego nappasi kiinni ideoihin, jotka eivät toteutuneet entisellä vauhdilla. Egon viestin mukaan nykyinen minä oli jatkuvasti saamaton ja laiska. Se kuiski, kuinka hienot ideat edelleen odottivat toteutusta. Sisäinen puhe herätti tyytymättömyyttä ja vahvisti saamattomuuden tunnetta. 

Ego latisti mielialaa entisestään julmilla sanoillaan: 

“Kuka oikein olet olet: häviäjä? 

Tekemispäiväkirja

“Mihin sinä päiväsi oikein kulutat?”, kyseli ego iltaisin ja jatkoi: “Sinä laiska vetelys”. Huono olo kertautui ja päivät olivat tervassa tarpomista. Järki lohdutti lampuria:”Sinä tiesit, että ei tämä ole helppoa.” Kehoitti samalla itsemyötätuntoon ja pyysi kirjoittamaan illalla tekemispäiväkirjaa. 

“Kirjaa ylös kaikki tekemäsi asiat. Jokainen pienikin työ.”

Sivuille kertyi kirjoitusta. Rivi rivin jälkeen täyttyi tehdyistä töistä. Syntyi huomioita siitä, kuinka paljon päivän aikana olikaan tapahtunut asioita. Kuinka paljon olikaan saatu aikaan. Egolle sai kertoa: “En ole saamaton. Kaiken tämän olen tänään tehnyt.”

Itsemyötätunto hiljensi egon sanomaa.

Kiitollisuuspäiväkirja

Ihminen on hassu. Me voimme elää unelmaamme ja olla samalla todella tyytymättömiä.  Ego voi kertoa tyhmiä tarinoita ja ajatukset muuttuvat synkiksi ilman järjellistä syytä. Näin kävi myös lampurillemme. Onni maatilasta jäi egon ilkeiden ja vähättelevien sanojen alle. 

Järki pyysi jatkamaan tekemispäiväkirjaa, mutta tekemään siihen yhden lisäyksen. Kiitollisuuden. Tekemispäiväkirjaan alkoi kertyä iltaisin myös huomioita päivän aikana olleista hyvistä hetkistä. 

Jonain päivänä se oli hyvä ruoka, toisena oma sänky. Kolmantena tyytyväiset lampaat. Ja rivi riviltä alkoi löytyä se kaivattu syvä merkityksellinen olo. Viisaan naisen viisaita työkaluja sopeutumiseen ja mukautumiseen. 

Tätä halusin. Tämän sain. 

Yli synkän virran

Me haluamme usein muutosta ja kun kivet kengässä kasvavat riittävän suuriksi murikoiksi havahdumme, teemme ratkaisuja ja repäisemme itsemme irti entisestä. Muutos on kuitenkin osittain arvaamaton – lähtiessämme emme aina tiedä, mitä saamme tilalle, kun luovumme entisestä. 

Kyllä tarinan lampuri tiesi, että lammastilan pyörittäminen on täysin erilaista kuin suuressa organisaatiossa eläminen. Lammas syö päivittäin, sille on vietävä vettä päivittäin. Työ ei lopu tai siitä ei voi jäädä lomalle. Ei voi jättää post-it lappua lampolan oveen “Palaan 15 päivä.”

Lampaat ovat läsnä 24/7. Kesällä ja talvella.

“Oli kova pala tunnustaa, että en kuitenkaan ollut ymmärtänyt, mistä kaikesta luovuin. Viime kädessä en ehkä edes ymmärtänyt, mitä kaikkea minulla oli ennen ollut: oli vapaus liikkua ja mennä. Entisessä elämässä oli ollut myös tyhjää aikaa täytettäväksi. Oli ollut ihmisiä, joiden kanssa täyttää sitä. “

Sai tehdä vapaasti melkein mitä vain.

Tänään aikaa on tismalleen saman verran kuin ennenkin, mutta sitä ei jää täytettäväksi. Aika täyttyy kuin itsestään tehtävistä, joita ei voi siirtää. Jotta on lampaille on talvella heinää,  on heinät ensin paalattava. Jotta heinät voi paalata, on ne ensin niitettävä. Se on tehtävä kauniina päivänä. 

Tehtävistä muodostuu merkityksellisiä ketjuja, jossa ketjun jokaisella lenkillä on tarkoituksensa. Ja paikkansa. Karitsat eivät odota syntymää, kauniit kesäpäivät eivät kestä ikuisesti. Karitsointi tapahtuu kun se tapahtuu. Kaunista päivää voi seurata sade.

Tehtäviä on paljon, mutta niistä syntyy merkityksellistä oloa. 

Lampuriksi kasvanut nainen

“Entisten ihmisten keskellä huomaa oman muutoksen syvimmin. En ole enää sama kuin silloin, mutta ei ole kukaan muukaan. Kaikki ovat muuttuneet, toiset eri suuntiin kuin minä.” 

Kun egon ääni hiljentyi, katosi myös häpeä. Syntyi vapaus olla oma itsensä: lampuri ja kaupungin työntekijä. Sitä voi samana päivänä jumpata kunnan fb-sivuilla ja hoitaa peltoja. Tehdä maatilan töitä ja myydä lihaa torilla.

Huovuttaa, jos ehtii.

“Lammastila on antanut mahdollisuuden olla sellainen ihminen, jona minun on hyvä olla. Saan tehdä arvojeni mukaista työtä ja meillä on onnellinen olo. Synkkä aika oli vaikea, mutta nyt teen merkityksellistä työtä ja mieli on selkeä.”

Egolla voi olla luja ääni

Ehkä me ihmiset liian helposti unohdamme, että myös positiivinen muutos voi olla kriisi. On vaikeaa käsitellä hankalia tunteita, jotka liittyvät toivottuihin tavoitteisiin. Koska tätähän minä halusin. Mutta kliseinen toteamus pitää paikkansa: on luovuttava jostain, jotta uutta mahtuu tilalle. 

Aina ei vaan tiedosta, mistä luopuu ja mitä tulee tilalle.

“Oli kuitenkin tosi tärkeää katsoa peiliin ja kuulla se egon viesti. Kuuntelu auttoi minua olemaan aidosti minä. Nykyinen elämäntapa on juuri sitä, mitä haluan. Lampaat työllistävät meitä paljon, mutta tätä tavoittelin ja tämän sain”

Hitonnaisen terveiset lampurille

Kiitos. Kävin viime kesänä lammastilallasi . Minut valtasi se sama rauha, joka teissä lampureissa asuu. Työtehtäviä oli paljon, mutta niitä tehtiin yksi kerrallaan. Vietiin mennessä ja tuotiin tullessa. 

Teillä jokainen lammas saa elää laitumella. Ja minulla oli vahva tunne, että jokaisella työllä on merkitys.

Kiitos. Kiitos. Kiitos tarinan jakamisesta. Muutos ei ole ainoastaan sellainen kiva naistenlehtitarina, jossa murrosta seuraa suoraan onnellinen loppu. Muutoksesta voi syntyä myösniitä  ikäviä tunteita, vaikka se olisi kuinka toivottu. 

Ikävää aikaa voi kuitenkin aina seurata myös hyvä ja onnellinen aika. Toiveikkuus ja kiitollisuus asuvat lampurin sydämessä. Tämä vierailu antoi minulle ihan hitosti voimaa, toivottavasti se lämpö välittyy myös lukijaan.